Pääsin tänään ajelemaan koiravaljakolla. Jee jee! Valjakko koostui viidestä siperianhuskysta: Netasta, Heklasta, Natukista, Aslakista ja Naajasta. Täytyy sanoa, että oli oikein hauskaa hommaa ja koska sääkin oli mitä upein, kokemus oli oikein antoisa.

Pakkasimme huskyjen omistajan Jorman kanssa koirat autoon ja ajoimme Kytäjän metsiin. Koska Jorma on harrastanut valjakoita jo kymmeniä vuosia, tuntee hän myös kaikki mahdolliset kärrypolut tällä alueella. Jorma päätti ajattaa koirilla noin 10 km lenkin. Normaalisti koirat juoksevat peruslenkillä noin 15km, mutta koska nyt oli mukana extrapainoa=minä ajoimme siis hieman lyhyemmän matkan.

Purimme koirat autosta, valjastimme ne reen eteen ja sitten lähdettiin. Lähtö oli suorastaan räjähtävä ja vauhtia riitti koko matkan ajan. Ensimmäisessä ylämäessä koirat tosin vilkuilivat taaksepäin ja ihmettelivät mikä ihmeen lisäpaino rekeen oli laitettu. Mutta Jorma avitti potkimalla lisää vauhtia ja niin matka jatkui.

Ajoimme lenkin, jossa puolessa välissä koirien täytyy tehdä täyskäännös. Ja tässä pääsin vähän avittamaan. Otin ensimmäisen parin valjaista kiinni ja normaaleihin koiriin tottuneena yllätys oli melkoinen, kun koirat alkoivat kiskoa minua kuin räsynukkea. Siinä mentiin hetki töppöset sauhuten. Näissähän on voimaa kuin pienessä kylässä! Seuraavassa avituskohdassa osasin jo varautua voimakkaaseen vetoon.

Joskus olisi hauskaa päästä myös itse ajamaan, mutta näin ensialkuun mulle riitti kyydissä istuminen. Enkä ihan heti uskaltaisi ajaa viidellä koiralla. Mitenköhän kelkka kulkisi kerry- ja perromoottorilla...

Kiitos Jormalle uudesta kokemuksesta ja rapsutuksia koirille!

 

Pois alta risut ja männyn kävyt! Here we come!

 

Lenkin jälkeen koirat lepäilivät ja jäähdyttelivät hetken ennen autoon pakkaamista. Ja saivathan ne palkaksi myös ehtaa läskiä. Vähän erilainen ruokavalio, kuin meidän murmeleilla.

 

Ja kotona hunajaa, jotta verensokeri palautuu nopeasti normaaliksi. Myös vanha mamma (toinen oikealla) osasi ottaa omansa, vaikka vetohommissa ei enää olekaan.