Tosiasiahan on, että kesä alkaa olla takanapäin. Joka syksy havahdun siihen, että kesät tuntuvat olevan aina vaan lyhyempiä. Minne ovat kadonneet ne lapsuuden ihanat, pitkät ja lämpimät kesät, jolloin aika tuntui pysähtyvän.

Meillä viime kesä kului jotakuinkin näin:

Kesäkuun alussa otimme varaslähdön kesään ja lämpöön. Vietimme viikon Kroatiassa ja ihastuimme maahan täysin.

 

Mikko katkaisi juhannuksena, juuri ennen kesälomaa, kirveellä isovarpaansa jänteen poikki. Promilleja oli vain 0,1, uskokaa tai älkää. Vitsikäs kipsaaja halusi laittaa metsäaiheisen siteen kipsin päälle. Kipsi jouduttiin kuitenkin uusimaan viikon kuluttua ja kipsaajaakin vitsikkäämpi mieheni halusi pinkin siteen.

 

Hyvinhän sitä kipsi jalassa pystyi rakentamaan mm. maakellaria, autotallia ja taloa.

 

Kaiken kiireen keskelle meille tuli Ukkolan vuohitilalta kesähoitoon kaksi ihanaa kiliä, Juulia ja Kia. Oli erittäin antoisaa tutustua tähän parivaljakkoon. On siis olemassa vieläkin ahneempia eläimiä kuin meidän Osmo-mies.

 

Pyörähdettiin Osmon kanssa muutamissa pentunäyttelyissä hakemassa lähinnä KP-ruusukkeita.

 

Vietimme myös kaksia ristiäisiä sekä yhtiä polttareita, häitä ja hautajaisia. Elämän kiertokulkua parhaimmillaan ja pahimmillaan.

 

Ehdimme pari kertaa myös mummolaan ilahduttamaan mummoa ja pappaa. Ja siellähän osataan aina käyttäytyä hillitysti ja arvokkaasti.

 

Korjasin ennätysmäärän mansikkasatoa ja vadelmia. Kummasti se antaa lisänopeutta käsiin, kun kilpailee vuohien kanssa marjoista. Keitin myös neljä litraa kuningatarhilloa oman tontin antimista.

 

Löysin itselleni täysin uuden eläinlajin wc:n peilistä. Käsi ylös, kuka on joskus kuullut sulkaperhosista?

 

Kiva, että edes joku meistä ehti myös levätä ja nauttia kesästä.

Kai se kuitenkin on niin, että kiire on täysin itse aiheutettua. Ehkä sitä jonakin kesänä voisi vain olla ja nauttia.