Nyt on sitten takana meidän ensimmäiset Voittaja 2009 ja Pohjoismaiden Voittaja 2009 -näyttelyt. Messukeskukseen oli ahtautunut koko viikonlopun aikana 17 000 koiraa ja ihmisten määrää en uskalla edes ajatella.

Lauantaina Voittaja-näyttelyn ylimääräistä jännitystä lisäsi liikenteen totaalinen jumiutuminen; matka Hartwall Areenalta Messariin vei meiltä tunnin. Jouduinkin, monien muiden tapaan, hyppäämään autosta keskelle liikenneruuhkaa  ja juoksemaan Osmon kanssa pikavauhtia lähes suoraa kehään. Siinä karisivat samalla jännitys ja viimeiset unen rippeet. Perroja oli lauantaille ilmoitettu yhteensä 74: uroksia 38 ja narttuja 36. Junioriuroksia oli mukana muistaakseni 18kpl. Saimme laatuarvostelusta ERIn, mutta kilpailuluokassa emme sijoittuneet. Tuomarina toimi espanjalainen Carlos Fernandez Renau, pätevänoloinen mies, joka jakoi muitakin kuin vaaleanpunaisia nauhoja.

Osmon arvostelu:

Nice dog. I like his overall proportions and balance. Makes nice picture on the move, ever front could be a slightly better. Needs time to develope more body, but has a future.

Vapaasti suomennettuna:

Mukava koira. Pidän hänen kokonaismittasuhteistaan ja tasapainosta. Näyttää hyvältä liikkeessä, vaikka etuosa voisi olla hieman parempi. Tarvitsee aikaa kehittääkseen lisää kehoa, mutta on tulevaisuutta.

Tuomari tutkii Osmoa. Näyttääpä se hyvältä takaa :)

Paras junioriuros -kehä: Osmo, Romeo ja Esso, kaikki Kaisin lapsosia.

Sunnuntaina olimme Sannan kanssa viisaampia ja lähdimme messariin jo puoli kahdeksan maissa. Liikennettä ei ollut juuri yhtään ja pääsimme pystyttämään häkit kehän laidalle. Siinä olikin hyvin aikaa syödä aamupalaa, ehostaa itseään ja treenata koiraa tyhjässä kehässä.

Sunnuntain Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyyn oli ilmoitettu 67 perroa: 30 urosta ja 37 narttua. Tuomarimuutoksen myötä tuomarina toimi virolainen Vera Smirnova. Kuulin ennen kehän alkua huhuja, ettei kyseinen rouva ollut ennen arvostellut perroja ja se kyllä näkyi. Täysin yllättäviä arvosteluja ja sijoituksia. Mutta tuntui hän Osmosta pitävän. Saimme laatuarvostelusta ERIn, mutta sijoitus jäi tälläkin kertaa saamatta, vaikka lähellä olikin.

Osmon arvostelu:

Erittäin hyvä tyyppi. Luusto voisi olla vahvempi. Hyvä pää ja ylälinja. Liian nouseva alalinja, hyvät raajat. Hyvät sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa.

Veljekset junnu-uros kehässä. (kuva Sami Osenius)

Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin. Sain Kaisilta erinomaisia vinkkejä koiran esittämiseen. Osmo tuntuikin viihtyvän tänään paremmin kehässä ja ainakin luulen sen jopa näyttäneen hieman paremmalta, kiitos neuvojen.