Alkaa tämä meidän elämä olemaan sen verran hektistä, että pitää tiivistää yhteen kirjoitukseen taas monta tapahtumaan.

1. Pindi sai uuden kesäkampauksen ja muistuttaa nyt lähinnä Simpsoneiden Pukin Pikku Apuria.

Tätä mieltä Pindi on uudesta lookistaan.

Taitaa kokeilu jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi.

2. Osmo kävi Järvenpään näyttelyssä 30.5.2010 hakemassa pätkät muovinarua. Saimme EH:n ja olimme NUK1. Koska kukaan osallistuneista uroksista ei saanut ERIä, ei parasta urosta edes valittu. Tuomarina toimi Raija Tammelin. Arvostelu kuuluu näin:

Maskuliininen, hyvät mittasuhteet. Hyvä, täyteläinen kuono. Hieman takaluisu kallo. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja selkä. Luisu lantio. Hyvä luusto ja kulmaukset. Rintakehän tulee vielä täyttyä. Erinomainen sivuliike, hieman leveä edestä. Hyvä karva. Miellyttävä käytös.

3. Osmosta tuli isä 4.6.2010, kun Lola pyöräytti maailmaan jopa kahdeksan virkeää pentua. Joukossa on viisi narttua ja kolme urosta. Kaikki pennut ovat ruskeita valkoisin merkein. Yhdellä uroksella on lyhyt häntä (Osmo Junior) ja yhdellä nartulla töpöhäntä, kaikki muut ovat pitkähäntäisiä. Lisää pennuista voi lukea Lolan blogista.