Käytiin Osmon kanssa liitelemässä HauHau-cupin toisessa osakilpailussa 17.10.2010 Hyvinkäällä. Rata oli seuraavanlainen:

Kyseessä oli varsinainen vauhtirata, jossa nopeus todellakin ratkaisi. Meille haastavinta radassa olivat kontaktit, joita tein nyt ilman välitöntä palkkaa. Mutta hienosti mies osasi ja ennen kaikkea malttoi suorittaa esteet oikein. Niistä tuli oikein hyvä mieli. Ja mieltä ylensi vielä muutenkin mallikas ja sujuva radan suoritus. Ainoat mokat tein minä: eka radalla käskytin koiraa, kun se oli jo esteen 13 päällä ja siitä pudotus. Toisella radalla vedätin koiraa liikaa ensimmäisellä hyppysuoralla, kun menin itse kolmoshypylle asti ennenkuin vapautin koiran ja rynnin liikaa, jolloin Osmolle iski kiire ja paniikki ja pari rimaa tipahtivat. Molemmilla radoilla alitimme ajan reilusti, tosin sitä oli varattukin varsin runsaasti (55s.). Ensimmäisellä radalla alitus oli luokkaa -30s. ja toisella -28s.

Pudotuksista johtuen sijoituimme neljänsiksi. Yhteensä medi-möllejä taisi olla viisi tai kuusi koirakkoa. Vauhti olisi kyllä riittänyt parempaankin sijaan.

Jokohan sitä vuoden vaihteessa uskaltaisi ihan virallisiinkin ilmoittautua? Keppejä ja varsinkin niiden aloitusta pitää vielä hioa. Osmo ei ihan ymmärrä, että kummalta puolelta sisään pitää suikata. Samoin keinua ja rengasta pitää vielä treenata sekä niitä kaikkia muitakin aina välillä muistella.